Ilmankuivaus säästää lämmityskuluja ja edesauttaa kirkon säilymistä kunnossa

Kirkot ovat ainutlaatuinen osa kulttuuriperintöämme on tärkeää säilyttää ne tuleville sukupolville.

 

Ennen vanhaan kirkoissa oli tasainen lämpötilä ympäri vuoden, jolloin rakenteet ja kalusteet altistuivat kosteudelle vähemmän. Nykyisin kiinteistönomistajat optimoivat energiankäyttöä siten, että lämpötilaa nostetaan tilojen käytön ajaksi ja väliaikoina tilat pidetään viileämpinä. Koska kirkko kalusteineen on massiivinen rakenne joka imee runsaasti kosteutta, lämpötilan vaihtelun myötä myös tilan kosteus vaihtelee. Rakenteet ja kalusteet vuoroin haihduttavat kosteutta, vuoroin imevät sitä itseensä.

Ikävä kyllä Ruotsin ilmasto on pohjoisen pallonpuoliskon kosteimpia, suhteellinen kosteus on keskimäärin 80 %. Tämän vuoksi kosteus onkin yksi niistä tekijöistä, jotka muodostavat vakavan uhan kulttuuriperintömme säilymiselle.

 

On tärkeää ylläpitää oikeanlainen sisäilmasto kirkoissa, niin voimme välttää kosteusvahingot kirkkorakennuksissa ja niiden sisustuksissa. On myös epämukavaa ja epäterveellistä oleskella kirkossa, jossa on kosteusongelmia. Liian korkea suhteellinen kosteus voi johtaa kosteusvaurioihin ja homeen muodostumiseen. Se voi johtaa myös metallien ruostumiseen sekä liimojen ja maalien pehmenemiseen. Liian alhainen suhteellinen kosteus puolestaan johtaa kuivumiseen ja voi aiheuttaa puun halkeilua. Tämä voi vaurioittaa sisustusta, kuten puuleikkauksia ja penkkejä. Suhteellisen kosteuden vaihtelu voi aiheuttaa halkeilua, värien haalistumista ja seinien rapautumista. Tavallisimpien vahinkojen välttämiseksi suhteellinen kosteus tulisi pitää 50–70 prosentissa.  

 

Suhteellinen kosteus on lämpötilaa tärkeämpi

Rakennusten ylläpitokustannukset voivat olla erittäin korkeat perinteisiä lämmitysjärjestelmiä käytettäessä, ja mahdollisuudet päästä eroon homeesta ovat rajalliset. Sisäilman kuivaus mahdollistaa säästöt lämmityksessä ja suojaa rakenteita silloin kun lämpötilaa lasketaan. Kosteussuhteen pitäminen alhaisena (vähän vettä kuivapainoa kohden) madaltaa tuntuvasti lämmityskustannuksia silloin, kun lämpötilaa halutaan nostaa. Lämpötilaa laskettaessa ilmankuivain huolehtii siitä, ettei kosteussuhde nouse liian korkeaksi.

 

Ilmankuivaus:

Parantaa sisäilman laatua

Alentaa energiankulutusta

Suojaa puukalusteita, maalauksia yms.

Poistaa homeongelman

 

 
  • Munters AB | Isafjordsg 1, Kista Entré | P.O. Box 1188 | S-164 26 Kista| Sweden | Reg no 55 60 41 - 06 06 | © Munters 2011