
Myllypuron jäähalli on Suomen vanhimpia jäähalleja. Halli on ollut aktiivisessa käytössä jo vuodesta 1976.
Avain jäähallin ihanteellisiin olosuhteisiin on ohjata ilman kosteutta sisäilman kastepisteen mukaisesti. Vuoden 2007 aikana Munters ja Myllypuron jäähalli kävivät keskusteluja hallin sisäilman parantamisesta. Suurimpana huolenaiheena oli sisäilman suhteellisen kosteuden korkea arvo varsinkin ulkoilman lämpötilojen noustessa. Tämä saattaa aiheuttaa mm. sumua halliin ja kondenssia plekseihin, paksuuntuvaa jäätä, kondenssipisaroita kattoon, huonoja harjoitusolosuhteita kylmän ja kostean ilman takia, homekasvustoa tai lahovaurioita puurakenteissa, teräsrakenteiden korroosiota jne.
Muntersin ratkaisu kahden kentän halliin oli MXT9000 ilmankuivaaja. Ilmankuivaajaa ohjataan sisäilman suhteellisen kosteuden mukaisesti siten, että kosteus pysyy noin SK 60 % luokassa. Laitteisto kierrättää ja sekoittaa ilmaa jatkuvasti vaikka kuivaustarvetta ei olisikaan. Kanavointi tehtiin molempien kenttien päälle siten, että kuiva ilma saatiin mahdollisimman tasaisesti jakaantumaan hallin eri osiin. Näin varmistettiin ihanteelliset olosuhteet hallin asiakkaille.