Harvoista säilyneistä 1500-luvun lyömämiekoista Mary Rosen miekka lienee yksi merkittävimmistä, sillä se voidaan ajoittaa tarkasti, koska laivan uppoaminen vuonna 1545 on hyvin dokumentoitu. Miekka löydettiin syyskuussa 1982. Sen löysi sukeltaja työskennellessään laivan kyljen alla laivan nostoa valmisteltaessa. Ainutlaatuiseksi löydön tekee se, että kaikki muut teräaseet olivat täysin tuhoutuneet meren pohjassa niin, että niistä oli jäljellä vain puuosat ja muutama merenpohjan muodostumien sisään jäänyt metallinpala. Miekka oli ilmeisesti pudonnut tykkiaukon läpi laivan upotessa vuonna 1545 ja hautautunut hylyn alle sen asettuessa merenpohjalle.
Löydettäessä miekka oli paksun saostumakerroksen peitossa. Alustavan puhdistuksen jälkeen havaittiin, että miekka oli erinomaisessa kunnossa. Terä oli vaurioitunut vain muutamasta kohdasta ja kädensuojuksesta puuttui yksi osa. Kädensuojus oli painunut kasaan laivan painon alla. Miekka on valmistettu useammasta materiaalista. Kahva on puuta, joko poppelia tai leppää. Terä on rautaa ja sen viiltoreunat ovat terästä. Kädensuojus on valmistettu yhteentaotuista neljännestuuman paksuisista rautatangoista. 437 meren pohjassa vietetystä vuodesta huolimatta miekka on loistavasti tasapainotettu ja terä on kahvan lähellä viiltävän terävä.
Alustava kloorinpoisto saatiin valmiiksi marraskuussa 2004, jonka jälkeen miekkaa pidettiin 18 kuukauden ajan natriumseskvikarbonaattiliuoksessa. Tämän jälkeen miekka siirrettiin märkävarastoon odottamaan seuraavaa prosessivaihetta. Seuraava vaihe aloitettiin elektrolyysillä, jolla pyrittiin edelleen laskemaan kloorimääriä. Seuraavaksi miekka kuivattiin teollisuusalkoholissa ennen puukahvan entisöintiä. Kaikkien näiden konservointivuosien jälkeen miekka saatiin vihdoinkin näytteille museoon. Tämä näyttely avattiin virallisesti heinäkuussa 2007.
Miekan kunnostukseen panostetun työn jälkeen museosäätiö halusi varmistaa, että se säilyisi kunnossa kauas tulevaisuuteen. He ottivat yhteyttä Muntersiin, kosteudenhallinnan asiantuntijaan.
Miekka on esillä omassa tiiviissä näyttelyvitriinissään, jonka kosteutta ja lämpötilaa säädetään Muntersin ilmankuivaajalla. Suhteellinen kosteus pidetään 35 prosentissa, joka on optimaalinen taso metallien säilytykseen. Muntersin ilmankuivaaja on sijoitettu vitriinin ulkopuolelle esteettisistä syistä ja kuiva ilma puhalletaan vitriinin sisään. Kuivausaineeseen perustuvan kuivauksen etuna konservoinnissa ja säilytyksessä on se, että miekka ei hapetu, sen pintaan ei tiivisty kosteutta ja kun ilmasta poistetaan liika kosteus, saadaan aikaan optimaalinen ympäristö tämän tyyppisen metallin säilytykseen.
Munters-periaate:
Järjestelmän ydin on kuivausroottori, joka on ilmankuivaajan kosteutta imevä komponentti. Kuivattava ilma imetään vitriinistä roottorin läpi, jossa ylimääräinen kosteus poistuu ilmasta. Tämän jälkeen kuiva ilma puhalletaan takaisin vitriiniin. Samaan aikaan erillinen ilmavirta kuumennetaan ja puhalletaan roottorin läpi erillisessä osassa. Kuuma ilma sitoo roottorissa olevan kosteuden, joka puhalletaan ulos ilman mukana.
500-vuotiaan miekan lisäksi Muntersin ilmankuivaajat suojaavat myös mm. tinarasiaa ja pientä tykkiä.